Toteutamme unelmia

Haluaisitko sinäkin?

Kartanon Karkuri

Työnantajana


Oletko kiinnostunut työstä Kartanon Karkurissa?
Haemme satunnaisesti kausityöntekijötä palvelukseemme, erityisesti kesäaikaan.

Työnhakijoissa arvostamme reipasta, sekä positiivista elämänasennetta, palvelualttiutta, halua oppia uutta, kiinnostusta toimia eri työtehtävissä, oma-aloitteisuutta sekä joustavutta.

Työtehtävät Kartanon Karkurissa ovat vaihtelevia ja jokainen työpäivä on aina erilainen. Joskus töitä saatetaan tehdä yksin ja toisinaan työhtehvtävät taas sisältävät paljon asiakaspalvelua kuten esimerkiksi tarjoilussa ja aktiviteettien vetämisessä.

Työtehtävät sisältävät yleensä myös jonkin verran keittiötyöskentelyä, joten voimassa oleva hygieniaosaamistodistus katsotaan eduksi.

Mikäli tahdot lisätietoja työskentelystä Kartanon Karkurissa,
antaa sitä emäntämme Tuula Anttila, tuula.anttila@kartanonkarkuri.fi



Avoimet työpaikat

Kartanon Karkurissa




Avoimet työpaikat


Ei avoimia työpaikkoja





Päättyneet haut



Tarvitsemme pikaisesti apuun keittiöapulaista/kokkia Kartanon Karkuriin!
Työ on keikkaluonteista ja painottuu pääasiassa torstaista lauantaihin. Satunnaisesti ja näköjään koko ajan enemmissä määrin myös viikolle.

Olisi mahtavaa, jos voisit osallistua myös koko tilan siivoushommiin, joita on joka tilaisuuden jälkeen.
Näillä näkymin työtä on tarjolla ainakin syksyyn asti.

Hakijalta toivon näppäryyttä, nopeutta ja ennen kaikkea huolellisuutta sekä joustavuutta.
Myös hymy ja iloinen mieli olisi kovin toivottava ominaisuus 💕

Palkka TES:n mukainen tai yrittäjä /laskutus.
Palkkaus tapahtuu heti sopivan löydyttyä!

Yhteydenotot mielellään puhelimella 0440911980 tai sähköpostilla tuula.anttila(at)kartanonkarkuri.fi





Avoin haku: Keikkatyöläisiä saliin & keittiöön / Catering Staff


Kaipaatko vaihtelua elämääsi, olet perusasenteeltasi reipas, iloinen ja ravintolatyön perustaidot omaava ilopilleri, jätä avoin hakemus! Tarvitsemme jatkuvasti satunnaisia keikkatyöläisiä joilla pysyvät sekä lasit että lautaset ammattitaitoisesti hanskassa sekä omaavat myös annostarjoilun perusteet. Tarvitsemme vahvistusta niin keittiön kuin salin puolelle ja parasta olisikin, mikäli kykenet kumpaankin! Hygieniaosaamistodistus on välttämätön, muttei vaadita vielä hakuvaiheessa. Jätä hakemus ja liity iloiseen porukkaamme toteuttamaan unelmia!

Hakuaika alkaa 05/07/2020 | Hakuaika päättyy Voimassa toistaiseksi

Käsittelemme ainoastaan hakulomakkeella lähetetyt hakemukset.
Lisätietoja tehtävästä tarvittaessa antaa Catering Host Tuula Anttila,
+358 44 091 1980, tuula.anttila@kartanonkarkuri.fi



Hae työpaikkaa







Catering-apulainen (Uusikaupunki)
Click Henkilöstöpalvelut Oy


Etsimme nyt asiakasyrityksellemme Kartanon Karkuri Oy:lle Uuteenkaupunkiin osa-aikaisia catering-apulaisia. Kartanon Karkurin juhlatila sijaitsee n. 7 km päässä Uudenkaupungin keskustasta, ja tilassa sekä sen pihapiirissä järjestetään erilaisia juhlatilaisuuksia esim. häistä yritysten henkilöstötapahtumiin.

Catering-apulaisena työtehtäviisi kuuluvat monipuoliset tapahtumien- ja juhlien järjestämiseen liittyvät avustavat tehtävät. Työtehtäviin sisältyy mm. avustavat keittiötehtävät, kattauksien tekemistä, astioiden keräämistä, siivoamista sekä muiden juoksevien asioiden hoitamista juhlapaikalla. Sinulla ei tarvitse olla varsinaista työkokemusta vastaavista tehtävistä, mutta toivomme hakijoilta reipasta, oma-aloitteista ja työtä pelkäämätöntä asennetta. Hygieniapassi katsotaan eduksi.

Työvuorot sijoittuvat pääasiassa perjantaille ja lauantaille, ja juhlatilan siivous hoidetaan maanantaina. Tarve catering-apulaisille on elo–syyskuulle, mutta sopivien henkilöiden löytyessä töitä voidaan varmasti tarjota jatkossakin.

Tehtävä täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Jos uskot olevasi hakemamme henkilö, täytä hakemus alla olevan linkin kautta. Kerrothan hakemuksessasi mahdollisimman tarkasti itsestäsi sekä aikaisemmista työkokemuksistasi. Lisätietoa tehtävästä antaa rekrytointikonsultti Roosa Huovinen, puh. 050 411 0740. Tiedustelut arkisin klo 9–16. Ota rohkeasti yhteyttä ja sovi haastatteluaika!